Rekolan Kinon kehittämishanke (Leader-hanke)

Rekolan Kinon toiminnan kehittämiseksi toteutettu Leader-rahoitteinen hanke on päättynyt. Hanke toteutettiin 1.1.2021 – 31.3.2023 välisenä aikana ja sen loppuraportti jätettiin toukokuussa.

Hankkeen toteutuksesta vastasi Tila ja toiminta ry ja sen tärkeimpinä kumppaneina toimivat elokuvatoiminnasta vastaava Pop Up Kino Helsinki, konserttitoiminnasta vastaava Rekolan Elävän Musiikin Yhdistys REMY ry sekä kiinteistön omistava Rekolan Työväentalo Säätiö. Hankkeen aikana Rekolan Kinon vuokrausjärjestelyt uudistettiin, toimintaa kehitettiin sekä tiloja kunnostettiin. Lisäksi tiedotusta ja markkinointia kehitettiin mm. avaamalla uudet nettisivut, sosiaalisen median kanavat (Facebook & Instagram) sekä tekemällä tiloista esittelyvideo.

Hankkeessa toimi puolipäiväinen koordinaattori 1.8.2021 lähtien ja työsuhde tulee jatkumaan myös Leader-hankkeen päättymisen jälkeen.

Hanke onnistui saavuttamaan lähes kaikki sille asetetut tavoitteet sekä pysymään suunnitelussa kustannusarviossa haastavista korona-ajoista huolimatta.

Myös nämä Rekolan Kinon toiminnasta kertovat julkiset kuukausiraportit ovat olleet osa Leader-hankkeen toimintaa ja tiedotusta. Näitä tullaan julkaisemaan myös hankkeen päättymisen jälkeen, joskaan tapahtumien kävijämääriä ei välttämättä enää raportoida yhtä suurella tarkkuudella.

Kiitokset kaikille Leader-hankkeen mahdollistaneille tahoille ja henkilöille!

Elokuvat

Huhtikuussa järjestettiin neljä julkista elokuvanäytöstä sekä kolme yksityisnäytöstä.

Toukokuussa julkisia elokuvanäytöksiä oli seitsemän.

Kesäkuussa elokuvia ei esitetty.

Konsertit

Huhtikuussa Remy ry järjesti Rekolan Kinolla yhden konsertin (Constantine & The Call Operators). Touko- ja kesäkuussa konsertteja ei ollut.

Yksityistilaisuudet

Yksityisvarauksia Rekolan Kinolla oli huhtikuussa 6, toukokuussa 6 ja kesäkuussa 3.

Kinomuseo

Vuonna 2022 Rekolan Kinolla ja maaliskuussa 2023 Kino Myyrissä järjestetty Kinomuseo-näyttely (Rekolan Kinon vanhoja elokuvajulisteita) avattiin toukokuussa kolmen päivän ajaksi Tikkurilan Kirjastotalon Lummesaliin. Kävijöitä Tikkurilan näyttelyssä oli 100. Näyttelyn kustannusten kattamiseen saatiin tukea Vantaan kaupungilta. Näyttelyn toteutuksesta vastasi Tila ja toiminta ry. Julisteet saatiin näyttelyyn Rekolan Kinon toimintaa pitkään pyörittäneiden Eeva ja Veikko Salosen lapsenlapsilta (Oskari Salonen ja Anttoni Wikström).

Tilat

Toukokuussa Rekolan Kinon parkkipaikkaa kiertävä vanha, rikkoontunut aita purettiin ja rakennettiin uudelleen talkoovoimin. Talkoissa pihaa myös haravoitiin. Talkoisiin osallistui Rekolan Työväentalosäätiön sekä Tila ja toiminta ry:n edustajia.

Myös muita taloon liittyviä ramontti- ja korjaussuunnitelmia edistettiin kevään aikana.