Helmikuussa Rekolan Kinolla järjestettiin yksi elouvaviikonloppu, jolloin elokuvia näytettiin kolmena päivänä, yhteensä kahdeksan näytöstä. Kävijöitä näissä oli yhteensä 199.
Konsertteja järjestettiin yksi ja osallistujia siinä oli 71.
Yksityisiä tilaisuuksia helmikuussa järjestettiin neljä ja niissä kävijöitä oli arviolta yhteensä 160.
Maaliskuu
Maaliskuussa järjestettiin yksi elokuvaviikonloppu ja se osui juuri maalis-huhtikuun vaihteeseen. Vaikka osa näytöksistä oli huhtikuun puolella, tilastoitiin ne maaliskuun kävijöiksi selkeyden vuoksi. Näytöksiä oli kolmena päivänä yhteensä 10 kpl ja katsojia näissä oli yhteensä 206. Lisäksi maaliskuussa järjestettiin yksi yksityisnäytös Vantaan asukastiloille. Siinä katsojia oli 77.
Remy ry:n järjestämiä konsertteja maaliskuussa järjestettiin yksi (31 osallistujaa) ja lisäksi toinen ulkopuolisen tahon järjestämä musiikkitapahtuma (osallistujamäärä ei tiedossa).
Yksityistilaisuuksia maaliskuussa järjestettiin viitenä päivänä ja niissä kävijöitä oli arviota yhteensä n. 180. Tiloissa kuvattiin myös yksi musiikkivideo.
Maaliskuussa Rekolan Kinon teknistä kalustoa uudistettiin vaihtamalla diskopallon moottori ja vaihtamalla kattolamppihin uudet sähköjohdot.
Vuonna 2022 järjestetty Kinomuseo-näyttely (Rekolan Kinon vanhoja elokuvajulisteita) avattiin maaliskuussa neljän päivän ajaksi Kino Myyriin, osaksi WUFF-elokuvafestivaalia. Näyttelyn kustannusten kattamiseen saatiin tukea Vantaan kaupungilta. Näyttelyyn osallistui arviolta n. 200 kävijää (pelkästään näyttelyyn osallistuneet). Elokuvafestivaaleilla vieraili tietysti huomattavasti isompi määrä katsojia, joten Rekolan Kinon vanhoja elokuvajulisteita pääsi todellisuudessa ihailemaan merkittävästi useampi elokuvien ystävä.
Suuret kiitokset kaikille Kinomuseo -näyttelyyn Kino Myyrissä osallistuneille!
Kinomuseo-näyttely järjestettiin viime viikolla Kino Myyrissä, VUFF -elokuvafestivaalin yhteydessä. Näyttelyyn osallistui arviolta n. 200 kävijää (pelkästään näyttelyyn osallistuneet). Elokuvafestivaaleilla vieraili tietysti huomattavasti isompi määrä katsojia, joten Rekolan Kinon vanhoja elokuvajulisteita pääsi todellisuudessa ihailemaan merkittävästi useampi elokuvien ystävä.
Kinomuseo-näyttelyn järjestäjillä (Tila ja toiminta ry ja Rekolan Kino) oli suuri kunnia olla mukana ensimmäistä kertaa järjestetyssä Vantaan urbaani filmifestivaali VUFF:ssa. Kiitos kaikille näyttelyyn ja festivaaliin osallistuneille, VUFF:n järjestäjille sekä Vantaan kaupungin kulttuuripalveluille, joka tuki myös Kinomuseo-näyttelyn järjestämistä.
Kinomuseo-näyttelyn tulevaisuus
Kinomuseo-näyttely järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2022 Rekolan Kinolla. Nyt järjestetyn Kino Myyrin näyttelyn jälkeen se rantautuu vielä ainakin kerran jonnekin päin Vantaata.
Mikä olisi mielestäsi paras laskeutumispaikka seuraavalle Kinomuseo-näyttelylle? Lähetä ehdotuksesi sähköpostilla osoitteeseen: info@kinomuseo.fi. Heti kun seuraava näyttelypaikka on varmistunut, tiedotamme siitä Kinomuseon omalla nettisivulla https://kinomuseo.fi sekä Rekolan Kinon facebook-sivulla https://www.facebook.com/rekolankino.
Nähdään taas vanhojen elokuvajulisteiden merkeissä!
Rekolan Kinon vuodenvaihde sujui varsin mukavasti. Elokuvaesityksiä oli joulukuussa yhteensä 7, joista yksi oli yksityisnäytös Vantaan asukastiloille. Katsojia kaikissa näytöksissä oli yhteensä 229.
Konsertteja järjestettiin yksi (Mikko Alatalo) ja sisäänpääsyn maksaneita oli yhteensä 94. Remy ry ohjasi kahvion tuoton Ukrainan kansan hyväksi.
Yksityisiä juhlia järjestettiin neljänä päivänä ja näihin osallistui arviolta n. 200 henkilöä.
Lisäksi joulukuussa järjestettiin jälleen Kinomuseo-näyttely, joka oli avoinna kolmena päivänä. Kinomuseon kävijämäärä (loka-, marras- ja joulukuun osalta) oli yhteensä 165.
Tammikuu
Elokuvaesityksiä oli tammikuussa yhteensä 9 kpl. Katsojia kaikissa näytöksissä oli yhteensä 202.
Konsertteja järjestettiin yksi (Esa Kotilainen Plays Tellus, Sunhillow) ja sisäänpääsyn maksaneita oli yhteensä 80.
Varsinaisia yksityistapahtumia ei tammikuussa ollut, mutta Rekolan Kinon tiloissa kuvattiin yhtenä päivänä musiikkivideo ja tiloja käytettiin myös bändin treenitilana ja kokoustilana. Kävijöitä näissä oli arviolta 20.
Vuodenvaihteessa tiloihin tehtiin muutamia tärkeitä parannuksia. Saliin hankittiin täysin uusi valopöytä, himmennin sekä värilliset led-valonheittimet diskopalloon. Laitehankinnat kustansi Tila ja toiminta ry ja Remy ry vastasi niiden asennuksista. Myös lavan reunan ramppivalot vaihdettiin monivärisiin älyvaloihin. Rekolan Kino toimii nyt siis entistä näyttävämpänä juhlapaikkana!
Marraskuussa Tila ja toiminta ry järjesti jälleen Rekolan Kinolla Kinomuseo -näyttelyn. Näytteillä oli alkuperäisiä elokuvajulisteita eri vuosikymmeniltä yhteensä 50 kpl. Lisäksi selailtavissa oli huomattavasti laajempi digitaalinen Rekolan Kinon julistearkisto (yli 1000 julistetta). Näyttely oli auki kolmena päivänä. Näyttelystä uutisoivat jo lokakuussa HS.fi ja Vantaan Sanomat. Lisätietoja: www.kinomuseo.fi.
Elokuvat
Julkisia elokuvaesityksiä järjestettiin kolmena päivänä (yhteensä kahdeksan näytöstä). Katsojia oli yhteensä 133. Esitetyt elokuvat olivat:
Rouva Harris lähtee pariisiin
Hetki lyö
Metsurin tarina
Häät ennen hautajaisia
Kikka!
Supermarsu 2
Rakkaani merikapteeni
Kulkuset kulkuset
Lisäksi marraskuussa järjestettiin Vantaan asukastilojen asiakkaille yksityinen näytös (Rakkaani Merikapteeni), johon osallistui 98 katsojaa.
Musiikkitapahtumat
Remy ry:n toimesta järjestettiin marraskuussa yksi konsertti: Joulun Värähtelyjä! – Tommi Lindellin elektroninen joulukonsertti. Konserttiin myytiin 31 lippua.
binary comment
Yksityistapahtumat
Yksityistilaisuuksia lokakuussa oli neljänä päivänä. Näissä kaikissa oli arviolta yhteensä n. 80 kävijää.
Muuta
Salin penkkien siirtämistä lavalle helpotettiin rakentamalla purettava ramppi, jota pitkin penkit on helppo työntää lavalle siirtolavojen päällä.
Rekolan Kinon syyskausi on startannut kiireisenä. Osittain siksi kuukausiraportti tulee nyt kolmen kuukauden pituudelta.
Elokuu
Julkisia elokuvaesityksiä ei elokuussa ollut, mutta yksi intialaisen elokuvan yksityisnäytös järjestettiin ja se veti tuvan melkein täyteen (120 katsojaa). Tila ja toiminta oli myös mukana Pop Up Kino Helsingin ja Vantaan kulttuuripalveluiden järjestämässä ulkoilmaelokuva-tapahtumassa ja piti siellä kahvilatelttaa. Tapahtumassa esitettiin ennakkonäytöksenä pitkä dokumentaarinen elokuva Karaokeparatiisi. Ilmaisnäytöksessä oli katsojia arviolta n. 400.
Remy ry järjesti elokuussa kaksi konserttia, joista ensimmäisessä esiintyi Grammy-palkittu huippukitaristi Redd Volkaert (94 katsojaa). Toinen konsertti oli trumpetisti Verneri Pohjolan ja lyömäsoittaja Mika Kallion alunperin luontoelokuvan ympärille rakentuva Animal Image -konsertti (40 katsojaa).
Elokuussa Rekolan Kinolla järjestettiin viisi yksityistilaisuutta, joista neljä oli yksityisiä juhlia yhdessä kuvattiin musiikkivideo. Osallistujamäärä yksityistilaisuuksissa oli arviolta 200.
Myös tilojen kunnostuksen suhteen otettiin edistysaskelia, kun Saatsi Arkkitehdit aloitti urakkansa Rekolan Kinon / Rekolan työväentalon kiinteistön kuntokartoituksen tekemisen merkeissä (tästä tarkempia tietoja tämän raportin lopussa).
Tiloihin hankittiin myös uusi dataprojektori presentaatio- ja videopeli-käyttöön.
Syyskuu
2.9.2022 järjestettiin Rekolan Kinon avoimet ovet, jossa esitettiin Vesa-Matti Loirin tähdittämä Pojat -elokuva, jonka jälkeen iltaa jatkettiin Redhill Rats -bändin soitosta nauttien. Myös kahvila palveli n. 40 kävijää illan aikana. Vantaan kaupunki tuki elokuvanäytöstä ja Remy ry hoiti bändin miksauksen.
Syyskuussa järjestettiin yksi elokuvaviikonloppu, jolloin näytettiin seitsemän esitystä:
Katsojia kaikissa esityksissä oli yhteensä 224.
Syyskuussa saatiin valmiiksi Kinon uusi backstage eli “bäkkäri”, joka rakennettiin talon alakertaan entiseen varastohuoneeseen. Huoneen seinät ja katto maalattiin, sinne tehtiin seinämaalaus ja toiselle seinälle asennettiin iso peili ja meikkivalot. Lisäksi kattoon asennettiin uudet lamput ja myös sähkökaapelointeja uudistettiin. Tilaan tuli myös vaatetelineet sekä meikkauspöytä. Osa tarvikkeista saatiin lahjoituksena ja kiitos siitä vielä kerran kaikille lahjoittajille! Sähkötyöt kustansi kiinteistön omistaja eli Rekolan Työväentalo Säätiö. Tila ja toiminta ry kustansi maaleja ja tarvikkeita ja teki myös varsinaiset työt. Uudistuksen suunnitteli Tila ja toiminta ry:n varapuheenjohtaja Helena Valtonen.
Tila ennen remonttia:
Tila remontin jälkeen:
Yksityisiä tilaisuuksia syyskuussa järjestettiin kaksi ja lisäksi yksi yleisölle avoin Burleski-tapahtuma, Kinotease (Bubut ry). Yksityisissä tilaisuuksissa kävijöitä oli arviolta 70 ja Kinoteasessa 50.
Lokakuu
Lokakuussa Tila ja toiminta ry järjesti Rekolan Kinolla Kinomuseo -nimisen näyttelyn. Näytteillä oli alkuperäisiä elokuvajulisteita eri vuosikymmeniltä yhteensä 50 kpl. Lisäksi selailtavissa oli huomattavasti laajempi digitaalinen Rekolan Kinon julistearkisto (yli 1000 julistetta).
Ainutlaatuiseksi näyttelyn teki se, että julisteet laitettiin esille samaan tilaan, jossa nämä elokuvat on aikoinaan esitetty kymmeniä vuosia sitten. Rekolan Kino aloitti toimintansa vuonna 1950 ja elokuvajulisteita on laitettu esitysten jälkeen talteen jo 50-luvun lopulta lähtien. Näyttelyn taustalla kuultiin Peter Von Baghin tekemä historiikki suomalaisen elokuvan historiasta.
Julisteet saatiin näyttelyyn Rekolan Kinon toimintaa pitkään pyörittäneiden Eeva ja Veikko Salosen lapsenlapsilta (Oskari Salonen ja Anttoni Wikström). Näyttelyn toteutukseen saatiin tukea Vantaan kaupungin kulttuuripalveluita. Näyttelystä uutisoivat HS.fi ja Vantaan Sanomat. Lisätietoja: www.kinomuseo.fi.
Lokakuussa toteutettiin myös Rekolan Kino -kysely, jolla selvitettiin ihmisten näkemyksiä Rekolan Kinosta ja sen toiminnasta. Kyselyyn vastasi yhteensä 193 henkilöä. Vastausten perusteella Kinon toimintaa kehitetään edelleen. Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin kahdeksan tapahtumalahjakorttia Rekolan Kinon elokuvanäytökseen tai musiikkitapahtumaan. Palkinnot lahjoittaa Rekolan elävän musiikin yhdistys REMY ry ja Pop Up Kino Helsinki.
Lokakuussa järjestettiin yksi nelipäiväinen elokuvaviikonloppu, jossa esitettiin yhteensä 10 elokuvaesitystä. Elokuvat olivat:
Katsojia kaikissa esityksissä oli yhteensä 322.
Rekolan Kinon oman elokuva-ohjelmiston lisäksi järjestettiin erillinen, Aleksi Pohjavirran “Good Day to Die” -elokuvan ensiesitys. Se veti salin ääriään myöten täyteen (n. 140 katsojaa). Myös tekijäkaartia nähtiin lavalla.
Lisäksi lokakuussa järjestettiin Vantaan asukastilojen asiakkaille yksityinen näytös (Suon villi laulu), johon osallistui 56 katsojaa. Lisäksi järjestettiin kaksi yksityisnäytöstä, joissa kkatsojia oli yhteensä 26.
Musiikkitapahtumia / konsertteja järjestetiin Remy ry:n toimesta kaksi. Ensimmäinen oli Ilkka Rantamäki $ The Bluesbrokers (+ The Lovematches) (29 katsojaa) ja toinen ¡Flamenco! – Tony de María, kitara, Taija Robalta, laulu, Samuli Trélta, percussiot (44 katsojaa).
Yksityistilaisuuksia lokakuussa oli neljänä päivänä ja vaihtelivat seniori-tapahtumasta kirjan julkistamistilaisuuteen. Osallistujia näissä kaikissa oli arviolta yhteensä n. 80.
Tilojen isompi remontti
Rekolan Työväentalo Säätiön saaman Kotiseutuliiton korjausavustuksen turvin säätiö teetti seuraavat toimenpiteet maineikkaan Saatsi-Arkkitehdit -arkkitehtitoimiston kanssa:
Kuntokartoitus ja 10 vuoden pitkäntähtäimen korjaussuunnitelman
Esteettömyysmuutostöiden suunnittelu ja lupakuvien piirtäminen
Rakennuksen pääpiirrustusten piirtäminen sähköisen cad-muotoon
Kuntokartoituksen osalta talo sai erinomaiset paperit, joista huomaa, että säätiö on pitänyt omaisuudestaan hyvää huolta säännönmukaisesti. Ilmanvaihdon parantamiseen salin osalta mietittiin kevyet, rakennuksen arvioihin sopivat ratkaisut, jotka toteutetaan talven aikana. Esteettömyysmuutostöiden osalta on siis tarkoitus rakentaa esteetön wc-tila juhlatilan aulaan, eli nykyisen narikan paikalle. Lisäksi tarkoituksena tehdä ramppi talon itäpuolen kautta pääovelle, jolla esteettömyyden lisäksi helpotetaan myös huomattavasti tavaroiden kuljettamista esimerkiksi yksityistilaisuuksien, konserttien ja kahvilan osalta.
Yhdistys oli mukana myös hakemassa säätiölle uutta avustusta Kotiseutuliitolta ensi vuodelle ja mikäli avustus saadaan, pystytään muutostyöt aloittamaan mahdollisesti jo ensi kesänä. Lupahakemus on tarkoitus jättää sisään lähikuukausien aikana. Tila ja toiminta ry:n puolesta projektissa on ollut mukana rahastonhoitaja Lauri Helle.
Suuret kiitokset kaikille Kinomuseo-näyttelyyn 17.-19.10. osallistuneille! Näyttelyssä kävi kolmen päivän aikana yhteensä 105 kävijää eli 9,5 kävijää jokaista näyttelyn aukiolotuntia kohden. Tämä oli huomattavasti enemmän mitä olimme odottaneet. Mahtavaa!
Kinomuseo avaa ovensa seuraavan kerran marraskuun puolivälissä. Tarkemmat aukioloajat:
marraskuussa:
ti 15.11. klo 14-18 ke 16.11. klo 11-15 to 17.11. klo 18-21
joulukuussa:
ma 5.12. klo 14-18 ke 7.12. klo 11-15 to 8.12. klo 18-21
Kiitos myös tapahtumaa rahoittaneelle Vantaan kaupungin kulttuuripalveluille, yhteistyökumppanillemme Pop Up Kino Helsingille sekä julisteiden omistajille (Anttoni Wikström ja Oskari Salonen).
Järjestämme vanhojen elokuvajulisteiden näyttelyn Rekolan Kinolla. Lisätietoa löytyy näyttelyn omalta sivulta: Kinomuseo ja Facebookista. Liput voi ostaa verkkokaupasta.
Tällä kertaa raportti tulee poikkeuksellisesti kolmen kuukauden ajalta, koska saimme toukokuun kävijämäärät selville vasta heinäkuun lopussa.
Elokuvat
Toukokuussa elokuvissa kävi yhteensä 263 katsojaa. Näytöksiä oli 7 kpl (näistä neljä oli yksityisnäytöksiä). Kesäkuussa katsojia oli 93 ja näytöksiä 7 kpl (näistä kaksi oli yksityisnäytöksiä). Tila ja toiminta ry piti näytöksissä kahvilaa.
Näytetyt elokuvat olivat: Vinski, Henkka ja Kivimutka, Belfast, Downton Abbey, Tytöt tytöt tytöt, Top Gun Maverick, Kuolema Niilillä ja Isoäiti.
Aiheeseen liittyen digitoimme vanhan VHS-kasetin, jolta löytyi Rekolan Kinon toimintaa pyrittäneen Eeva Salosen vanha haastattelu: https://vimeo.com/704448802/6c8bb967f5
Musiikkitapahtumat
Musiikkitapahtumat olivat tauolla touko-heinäkuun ajan. Elokuun kahta konserttia kuitenkin markkinoitiin jo kesän aikana.
Yksityistilaisuudet
Toukokuussa tiloja vuokrattiin yksityisiin tilaisuuksiin (muut kuin yksityisnäytökset) yhteensä kolmena päivänä, kesäkuussa neljänä päivänä ja heinäkuussa neljänä päivänä. Tilaisuudet vaihtelivat kokouksista syntymäpäiväjuhliin ja aina striimattuun koko päivän kestäneeseen DJ-keikkaan. Kyseinen keikka oli kaikkien vapaasti katsottavissa ja siitä julkaistiin myös tallenne: https://youtube.com/playlist?list=PLeofbfp3_-lgbe0cTBoidw5HvHrmRzP8T
Tilojen kunnostus
Rekolan työväentalosäätiö eli kiinteistön omistaja sai keväällä myönteisen päätöksen Kotiseutuliiton korjausavustuksisesta. Avustuksella on tarkoitus laatia Rekolan kinoon kuntokartoitus, 10 vuoden korjaussuunnitelma sekä suunnitella rakennuslupahakemus sisätiloihin rakennettavien esteettömien wc-tilojen ja esteettömyyttä parantavien kulkuyhteyksien tekemiselle. Tila ja toiminta ry on ollut aktiivisesti mukana projektissa avustushakemuksen jättämisestä lähtien ja auttanut säätiötä kilpailuttamaan ja hankkimaan tarvittavan suunnittelutyöurakan. Työ aloitetaan elokuun 2022 puolivälissä ja sen on tarkoitus valmistua syyskuun loppuun mennessä. Varsinaiset remonttityöt on tarkoitus toteuttaa aikaisintaan kesällä 2023.
Kesän aikana Rekolan Kinon tiloja myös kunnostettiin monella tavalla:
Tehtiin paikkamaalauksia (lavan reuna, näyttämön reunat, portaat, kynnykset)
Sisäilmoitustaulun listoitus korjattiin
Ulkoilmoitustaulun pleksi kiinnitettiin kehykseen
Vessoihin asennettiin uudet käsipyyhetelineet
Saliin hankittiin uudet kaiuttimet juhlakäyttöä / yksityistilaisuuksia varten
Pimennysverhoihin tehtiin parempi valotiivistys (verhojen yläosiin rakennettiin kotelot)
Hätäuloskäyntivaloihin tehtiin parannuksia
Sisäverkosta laadittiin kaaviokuvat
Lääkelaukku hankittiin keittiöstä lähtevään portaikkoon ja oveen kiinnitetiin ensiapuvälineiden sijainnista kertova tarra
Portaikko ja alkerran käytävä siivottiin ja irtotavarat siirrettiin pihan kontiin
Vessojen yläpuolelle ja portaikkoon rakennettiin sadesuoja valokatteesta
Hankittiin uudet pihakalusteet
Pidettiin haravointi-/pihatalkoot
Uudet mustat käsipyyhetelineet WC-tiloissa
Heinäkuussa tehtiin myös suunnitelmat Kinon alakerrassa sijaitsevan vanhan kellarihuoneen muuttamisesta esiintyjien backstage-tilaksi. Tavoitteena on, että syyskuussa esiintyjille olisi tarjolla hieman parempi pukeutumistila kuin tähän asti tarkoitukseen käytetty keittiö.
Lisäksi aikaa vei jonkun verran ruohonleikkuu ja nurmikon trimmaus, jotka on aiempina kesinä olleet paikallisen puutarhaliikkeen vastuulla.
Muuta mainitsemisen arvoista
Heinäkuussa saatiin valmiiksi Rekolan Kinon asiakaskysely. Kysely avataan nettisivuille syyskuun alussa.
Kaikille avoimia elokuvaesityksiä järjestettiin huhtikuussa neljä (ohjelmisto alla).
Lisäksi järjestettiin viisi yksityisnäytöstä. Yksityiset elokuvanäytökset vaihtelivat paikallisen K-kauppiaan tarjoamasta kylä/kilpailu-näytöksestä (Batman) Rekolan koulun koululaisnäytöksiin (Pertsa ja Kilu / Roni on rikki), Vantaan asukastilojen ilmaisnäytökseen (70 on vain numero) sekä intialaisen elokuvan tapahtumaan (Akaash). Rekolan Kino onkin viime aikoina todistanut muuntautumiskykynsä sekä toimivuutensa hyvin erilaisten elokuvatapahtumien järjestämispaikkana. Kiitokset kaikille elokuvissa käyneille sekä tapahtumien järjestelyissä mukana olleille!
Kävijöitä kaikissa elokuvanäytöksissä (julkiset + yksityiset) oli yhteensä 498. Kaikkien elokuvaesitysten järjestäjänä toimi Pop Up Kino Helsinki. Tila ja toiminta ry auttoi tiedotuksessa ja vastasi kahvilatoiminnasta.
Konsertit
Rekolan Elävän Musiikin yhdistys Remy ry järjesti Rekolan Kinolla huhtikuussa yhden konsertin, jossa esiintyivät Edu Kettunen, Mika Kuokkanen sekä Johanna ja Mikko Iivanainen. Keikalle saapui 120 katsojaa.
Yksityistilaisuudet
Yksityistilaisuuksia (muita kuin elokuvatapahtumia) järjestettiin kolme. Näistä kaksi oli syntymäpäiviä ja yksi oli Bubut ry:n burleski-esitysten videointitilaisuus. Tila ja toiminta ry toimi videointien toteuttajana yhteistyössä Sovia Median kanssa. Kävijöitä kaikissa yksityistilaisuuksissa oli arviolta yhteensä 170 kpl.
Rakenna & Remppaa -tapahtumat
Huhtikuussa Tila ja toiminta ry järjesti järjestyksessään toisen Rakenna & Remppaa -tapahtuman. Tilaisuudessa puhuivat Timpurilta Talo -yrittäjä Mikko Merelä sekä Minitalo Oy:n ja Aito Arkkitehtuuritoimiston arkkitehti Maria Klemetz. Tilaisuus oli hybridi-tyyppinen eli osallistuminen oli mahdollista joko paikan päällä tai etänä livestriimin kautta.
Maaliskuussa järjestetty ensimmäinen tapahtuma sekä huhtikuussa järjestetty toinen tapahtuma tavoittivat yhteensä 692 henkilöä (paikallaolijat 32 + videota eri kanavissa katselleet 660). Suuret kiitokset kaikille tilaisuuksissa esiintyneille puhujille sekä livenä tai etänä osallistuneelle yleisölle! Tässä vielä linkit molempien tapahtumien videotallenteisiin:
R&R 1:
R&R 2:
Rakenna & Remppaa -tapahtumien järjestäminen oli mahdollista Vantaan kaupungilta saadun kohdeavustuksen ansiosta. Kiitokset loistavalle kotikaupungillemme asukaslähtöisen toiminnan tukemisesta!
Tilojen kunnostus
Rekolan Kinon tiloihin tehtiin myös joitain parannuksia huhtikuussa. Kiinteistön omistaja mm. korjautti kahvilan ilmanvaihtolaitteen. Lisäksi pihalla oleva varastokontti sekä ullakko siivottiin ja sorttiasemalle kuskattiin kaksi peräkärryllistä jätettä. Lisäksi pihan siistiminen aloitettiin haravoinnilla ja talven hiekoitushiekkojen poistolla. Nämä talkoot jatkuvat vielä toukokuussakin.
Muuta huomion arvoista…
Erityiskiitos vielä Rekolan K-Marketille ja kauppias Minna Kelamolle taloudellisesta yhteistyöstä ajalla 8/2021 – 4/2022. Ilman K-Marketin ja Minnan kanssa tehtyä yhteistyötä olisi ollut hyvin hankalaa toteuttaa Rekolan Kinon Leader-hanketta, jossa tuki saadaan vasta kuukausien päästä toteutuneita kuluja vastaan.
Viimeisimmät kommentit