Tila ja toiminta ry on puoluepoliittisesti sitoutumaton yhdistys. Se ei kuitenkaan estä nostamasta hattua (ja vappumaljaa) Rekolan Työväentalolle, joka valmistui 70 vuotta sitten. Siitä asti tila on palvellut rekolalaisia yhteisenä kohtaamispaikkana.
Tältä Rekolan Kinolla näytti 90-luvun lopulla ennenkuin tila kunnostettiin Vantaan kaupungin ja EU:n yhteisen Urban-ohjelman rahoituksella. Mukana myös muutamia kuvia täydellisen remontin ajalta (tasan 20 vuotta sitten).
Kuvissa näkyvät henkilöt ovat tuolloin perustetun Rento ry:n vapaaehtoisia, jotka osallistuivat tilan kunnostamiseen. Kunnostusta koordinoi eri toimijoiden muodostama työryhmä, johon kuului tilan käyttäjiä, rahoittajia ja talon silloinen omistaja, Rekolan Työväenyhdistys.
Tämän viikon perjantaina ja lauantaina Rekolan Kinossa voi jälleen katsella elokuvia. Tapahtuman toisen järjestäjän (Tila ja toiminta ry:n) taustajoukoissa vaikuttaa osin samoja henkilöitä kuin 20 vuotta sitten Rento ry:ssä.
Hauskaa Vappua!

Tilojen kaikki pinnat maalattiin remontin alkuvaiheessa. Uusien värien valinnoista vastasi oikea sisustusarkkitehti. Käytännön remppaa tehtiin nuoruuden innolla ja ilman palkkaa (talkootyöllä kerrytettiin hankkeen omarahoitusosuutta).

Myös ulkokyltit ja ja ulkoilmoitustaulu remontoitiin. Tämä työn osuus jäi melkein puolitiehen sisäremontin viedessä porukoilta kaikki voimat.

Remontin yhteydessä suurin osa salin penkeistä muutettiin liikuteltaviksi, jotta tilaa voisi muokata ja käyttää myös juhlatilaisuuksiin. Lattiakin hiottiin ja maalattiin.
Vantaan Sanomat uutisoi 30.4.2018: Vantaalla tehdään elokuvahistoriaa – “Ensimmäinen tapaus lähes 70 vuoteen…”
Hauskaa vappua ja tervetuloa elokuviin 4.-5.5! Lue lisää: http://rekolankino.fi
1.5.2018 at 19:18
Viimeisin elokuva minkä kävin katsomassa tuolla oli,viimeinen Keisari