Vuodenvaihteen koronarajoitukset tulivat sotkemaan toimintaamme taas kerran niin pahasti, että kerrottavaa ei ole puoliakaan siitä mitä normaaleina kuukausina. Tästä syystä tämä kk-raportti koskee nyt poikkeuksellisesti kahta kuukautta eli joulu- ja tammikuuta.

Aluehallintoviraston määräyksellä kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet oli kiellettyjä ison osan tammikuusta. Myös joulun välipäiviksi suunniteltu isompi elokuvaesitysten sarja jäi koronatilanteen takia toteuttamatta.

Elokuvat

Joulukuussa ehdittiin näyttämään 6 elokuvaesitystä. Esitetyt elokuvat oli:

Tunturin tarina
Syke: Hätätila
House of Gucci
Encanto
Nomadland
West Side Story

Kävijöitä oli näissä esityksissä maltillisesti (yhteensä 65).

Konsertit

Remy ry järjesti Rekolan Kinolla yhden konsertin joulukuussa. Se oli Tommi Lindellin elektroninen joulukonsertti, joka järjestettiin 16.12.2021. Yleisömäärä oli n. 15.

Yksityiset tilaisuudet

Yksityistilaisuuksia järjestettiin joulukuussa yhteensä viisi. Näistä kaksi oli yksityisiä elokuvaesityksiä ja muut yksityisiä kokouksia ja juhlia. Kävijämäärä joulukuun yksityistilaisuuksissa oli arviolta 250.

Tammikuussa yksityistilaisuuksia järjestettiin 13, joista 11 oli elokuvien yksityisnäytöstä ja kaksi muuta yksityistilaisuutta (yksi kokous ja yhdet juhlat). Yksityisiin elokuvaesityksiin osallistui 116 henkilöä. Kokouksiin ja juhliin osallistui arviolta 60 henkilöä.

Kinolla -podcast

Kinolla podcastiin tehtiin joulukuussa yksi uusi jakso. Siinä Ismo Kiesiläinen ja Riitta Fagerholm Mošić keskustelivat siitä mitä eväitä he saivat lapsena elämään Rekolan koulusta.

Tilojen kunnostus

Tammikuussa parannettiin lavan yläpuolella olevia valaisulaitteita. Kattoon ja lavan eteen asennettiin uusia monivärisiä LED-valaisimia. Laitteet kustansi Rekolan Elävän Musiikin yhdistys REMY ry ja he tekivät myös asennukset talkootyönä. Rakennustelineet saatiin Pinkopalvelut -yritykseltä (kiitokset siitä!)

Myös salin äänentoistoon tehtiin pieniä muutoksia ja mm. vanhojen kaiuttimien paikkaa vaihdettiin. Lisäksi lavalle rakennettiin laitteita suojaava räkki-teline ja siihen asennettiin renkaat.

Oikaisu / tarkennus aiempiin raportteihin:

Aiemmissa raporteissa on osin jäänyt mainitsematta se, että kesällä ja syksyllä tehtyjä remontteja on rahoittanut pitkälti Rekolan Kinon kiinteistön omistavan Rekolan Työväentalosäätiö. Työt on tehty talkoilla, mutta säätiön rooli kulujen / tarvikehankintojen kattajana on unohtunut mainita. Kiitos Rekolan työväentalosäätiölle ja pahoittelut viivästyneestä huomioimisesta!

Muuta

Joulukuussa alettiin myös suunnittelemaan seminaarien / webinaarien sarjaa, jotka järjestettäisiin Rekolan Kinolla kevättalvella 2022.

Tammikuussa tehtiin myös suunnitelmat Rekolan Kinon esittelyvideon toteuttamisesta. Kuvaukset ja editointi tehdään helmikuun aikana.

Tervetuloa mukaan!

Jos haluat tukea toimintaamme tai liittyä jäseneksi, vieraile verkkokaupassamme: https://holvi.com/shop/tilajatoiminta/ tai ota yhteyttä: https://tilajatoiminta.fi/yhteystiedot/. Myös kaikki palaute on tervetullutta!

Kaikki kuukausiraportit: https://tilajatoiminta.fi/category/hankeraportti/

Tila ja toiminta ry:n toimintaa Rekolan Kinolla tukevat:
Leader / EU:n maaseuturahasto
K-Market Rekola