Rekolan Kinon kysyntä testattiin toistamiseen

Tiedote 5.5.2018

Ikitie -elokuvan ohjaaja AJ Annila keskustelemassa yleisön kanssa Rekolan Kinolla 4.5.2018

Tila ja toiminta ry ja Pop Up Kino Helsinki kiittävät kaikkia Rekolan Kinon paluu, osa 2 -tapahtumaan osallistuneita! Kaksipäiväinen elokuvatapahtuma veti yhteensä noin 380 katsojaa, joka on huima luku edellisen tapahtuman (n. 350 katsojaa) päälle. Rekolan Kinolla kävi siis kahdessa elokuvatapahtumassa yhteensä n. 730 katsojaa. Ja tämä tapahtui pienessä kyläteatterissa, jossa ei ole esitetty elokuvia vuoden 2012 jälkeen!

Perjantaina 4.5. esitettiin jo toistamiseen Ikitie, jonka näytökseen osallistui tällä kertaa myös elokuvan ohjaaja AJ Annila yleisön kanssa keskustellen. Iltaa jatkettiin Rekolan Kinon kaikkien aikojen ensimmäisellä ensi-iltaelokuvalla, The Death of Stalin. Lauantaina 5.5. esitettiin myös lasten elokuvia. Supermarsu ja Viidakon veijarit vetivät paikalle myös pikkuväkeä. Iltaesityksinä näytettiin Varasto 2 ja Yösyöttö.

Haluamme kiittää kaikkia vapaaehtoiseen talkootyöhön osallistuneita sekä virallista yhteistyökumppaniamme, K-Market Rekolaa. Kiitokset myös kaikille paikallisille yrityksille ja muille toimijoille, jotka ottivat tapahtuman mainokset seinilleen.

Kahden täydellisesti onnistuneen elokuvatapahtuman pohjalta voimme varmuudella sanoa, etteivät elokuvanäytökset Rekolan Kinolla jää tähän. Kesäaikaan tila on kuitenkin erityisen kysytty yksityisten juhlien järjestämispaikkana, joten elokuvaesitykset tulevat jatkumaan vasta kesäkauden jälkeen.

Seuraamalla sivuja Pop Up Kino Helsinki, Tila ja toiminta ry ja Rekolan Kino saat helpoiten tietoa tulevista tapahtumista.

Lisätiedot:

Pop up kino Helsinki
Janne Hulkkonen
popupkino@popupkino.fi
puh: 050 413 4959
http://www.popupkino.fi/
https://www.facebook.com/popupkinohelsinki/

Pop Up Kino Helsinki järjestää ainutlaatuisia elokuvatapahtumia piknik-hengessä. Näytöspaikat vaihtelevat ulkoilmasta vanhoihin teollisuusrakennuksiin.

Tila ja toiminta ry
Mikko Kiuru
info@tilajatoiminta.fi
Puh: 045 121 7500
https://tilajatoiminta.fi/
https://www.facebook.com/tilajatoiminta/

Tila ja toiminta ry:n tarkoituksena on omaehtoisen ja asukaslähtöisen toiminnan edistäminen ja sitä tukevien tilojen kehittäminen, kunnostaminen ja ylläpitäminen.

Lisäys:

Rekolan Kinon paluu, osa 2 -tapahtumasta kirjoittivat myös Helsingin Sanomat (kirjoitus 4.5.) ja Vantaan Sanomat (kirjoitus 7.5., kirjoitus 20.4. ja kirjoitus 17.4.)